(alkuperäisesti julkaistu 24. huhtikuuta 2025)

Jos joku tappaa toisen ihmisen ilman perusteltua syytä, kutsumme sitä usein murhaksi, josta tulisi seurata oikeudellisia seuraamuksia: tutkinta, oikeudenkäynti sekä rangaistus tai korvausvelvollisuus, joka on määrättävä murhan tehneelle henkilölle. Henkilö, joka on auttanut murhan toteuttamisessa, tuomittaisiin mitä todennäköisimmin rikoskumppaniksi, mikä niin ikään johtaisi seurauksiin hänen teoistaan.

Yksittäisen ihmisen tai jopa useiden ihmisten henki voidaan riistää myös tavalla, jossa toimijana on tietynlainen järjestäytynyt ryhmä, kuten yhteiskunnallinen instituutio, yritys tai jopa valtion hallinto. Turvapaikanhakijoiden kohdalla tällaista väkivaltaa voi tapahtua sekä heidän kotimaissaan, joista he ovat paenneet, että maissa, joihin he ovat paenneet.

Yksi tapa, jolla tällaista väkivaltaa voi ilmetä vastaanottavissa maissa, on valtion byrokratian hyödyntäminen; tätä kutsutaan byrokraattiseksi väkivallaksi (Eldridge & Reinke, 2018).

Nadim, joka pakeni Afganistanista Suomeen ja sai kielteisen turvapaikkapäätöksen turvapaikkakäytäntöjen tiukennuttua vuonna 2016, kuvaili tilannetta, jonka hän ja monet muut kohtasivat vuoteen 2017 mennessä, seuraavasti:

”Afganistanissa Taliban tappaa aseilla; Suomessa hallitus tappaa kynillä.”

Hän halusi sanoa, että tapa, jolla Suomen viranomaiset käsittelivät hänen turvapaikkahakemuksensa ja mahdollisen karkottamisensa Afganistaniin, merkitsi hänelle varmaa kuolemaa – tekoa, jonka sekä Taliban että Suomen viranomaiset toteuttaisivat yhdessä. Suomen byrokratia osallistuisi myös Nadimin tappamiseen. Se mahdollistaisi Talibaniin kohdistuvan murhan hylkäämällä hänen turvapaikkahakemuksensa ja karkottamalla hänet takaisin Afganistaniin Talibanin valtaan (Näre, 2020).

Byrokratia väkivallan koneistona

Byrokratiaa tavataan julkisella sektorilla (Ritzer & Stepninsky, 2018):

• Se koostuu virastoista, joiden työ on järjestetty sääntöjen mukaan.
• okaisella virastolla on oma tehtävänsä, ja virkailijoita voidaan pakottaa noudattamaan sääntöjä (esimerkiksi erottamalla virkailija, jos hän ei noudata sääntöjä asianmukaisesti).
• Toimistot on järjestetty hierarkkisesti, jolloin ylemmät virastot ohjaavat alempien toimintaa.
• Virastotyössä toimiminen voi edellyttää tiettyä pätevyyttä (esimerkiksi turvapaikkahakemuksia arvioivalta oikeudelliselta asiantuntijalta vaaditaan oikeustieteellistä tutkintoa).
• Kaikki päätökset, säännöt ja virkailijoiden toimet kirjataan paperille tai sähköiseen muotoon.

Tällaisesta osallisuudesta murhaan vastaavat monet ihmiset, jotka työskentelevät lukuisissa suomalaisissa organisaatioissa.

• Maahanmuuttoviraston (Migri) virkailijat käsittelevät turvapaikkahakemukset.
• Migrin virkailijoiden työtapaa ohjaavat sisäministeriössä työskentelevät virkamiehet.
• Sisäministeriön virkamiehet käyttävät työssään Suomen hallituksen laatimia ohjeistuksia.
• Hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden virkamiehet käsittelevät Migrin virkailijoiden tekemistä turvapaikkapäätöksistä tehdyt valitukset.
• Poliisit ja rajavartijat saavat päätökset Migrin virkailijoilta ja pakottavat niiden mukaisesti kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat pois Suomesta maihin, joissa heidät voidaan murhata.

”Naamioitu kuolemantuomio”

Borderlines haastatteli kolmea henkilöä, jotka pakenivat Venäjältä Suomeen ja hakivat turvapaikkaa, mutta saivat kielteisen päätöksen.

Aleksei Karatševskij ja Andrei ovat samaa sukupuolta oleva pari, joka asui yhdessä Venäjällä. He rekisteröivät avioliittonsa vuonna 2019 Portugalissa. Vaikka he asuivat samassa asunnossa, he eivät eläneet avoimesti samaa sukupuolta olevana parina. Huhtikuussa 2022, ilmaistuaan vastustavansa Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, naapurit kuitenkin yrittivät hyökätä heidän kimppuunsa ja alkoivat uhkailla heitä puhelinsoitoilla sekä levittämällä talossa lentolehtisiä, joissa heitä kutsuttiin pedofiileiksi. Tämän vuoksi heidän oli paettava Venäjältä kiireellisesti. Tammikuun 3. päivänä 2025 he saivat kielteisen päätöksen Migriltä. He valittivat päätöksestä hallinto-oikeuteen ja odottavat nyt sen ratkaisua.

Marija Moskvina ja hänen vaimonsa asuivat Venäjällä, kunnes heidän seksuaalinen suuntautumisensa tuli julki ja he alkoivat saada uhkauksia. Uhkaukset kohdistuivat heihin myös heidän Putinin hallintoa vastustavien mielipiteidensä vuoksi. Sen jälkeen kun he pakenivat Venäjältä, poliisit kävivät jopa Marijan virallisessa kotiosoitteessa selvittämässä hänen olinpaikkaansa. Suomessa he saivat kielteisen päätöksen Migriltä, ja myöhemmin myös hallinto-oikeus tuki Migrin päätöstä. He yrittivät valittaa tästä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, mutta heidän valituslupaa ei otettu käsittelyyn. Nyt Marija ja hänen vaimonsa ovat hakeneet turvapaikkaa Suomesta toisen – ja viimeisen mahdollisen – kerran.

Aivan kuten Nadim, myös Aleksei, Andrei ja Marija kokevat, että byrokratia voi todellisuudessa tappaa tai vahingoittaa – ei ainoastaan heitä itseään, vaan myös heidän ystäviään ja puolisoaan:

”Meille tämä [kielteinen päätös] kuulostaa… naamioidulta kuolemantuomiolta. <…> Pelissä ovat todellisten ihmisten kohtalot ja elämät, jotka kohtaavat vainoa Venäjällä. <…> Meidän elämämme, ystäviemme elämät, turvapaikanhakijat. Ihmiset, jotka Migri haluaa lähettää takaisin kotimaahansa. <…> Ja sodan alkamisen jälkeen ymmärsin, että homoseksuaalit leimattaisiin ’viidenneksi kolonnaksi’, ryhmäksi, jota on vainottava ja tuhottava ’perinteisten arvojen’ nimissä. Tunnen historian riittävän hyvin tunnistaakseni yhtäläisyyksiä 1930-luvun natsi-Saksaan. Minulla ei ole mitään halua päätyä vankilaan metaforisen vaaleanpunaisen kolmion kanssa.” – Andrei

”En usko, että [Venäjälle palaaminen] on mahdollista. Lähes jokainen sateenkaari-ihminen kamppailee identiteettinsä hyväksymisen kanssa iästä riippumatta. Useimmiten et voi kääntyä perheen tai läheisten puoleen saadaksesi tukea, koska joko tiedät tai pelkäät, että he tuomitsevat sinut tai jopa katkaisevat välit kokonaan. Venäläinen yhteiskunta on yleisesti ottaen syvästi homofobinen. Olen varma, että jokainen on kuullut vitsejä tai negatiivisia kommentteja sateenkaariyhteisöstä. … Ja mikä pahinta, tiedät, ettei kukaan suojele sinua – paitsi ehkä sinä itse tai kumppanisi.” – Marija

Migri ja koko turvapaikkapolitiikkaan osallistuva byrokraattinen järjestelmä tulevat osallisiksi Venäjän valtion ja yhteiskunnan sateenkaari-ihmisiin kohdistamaan väkivaltaan. Jättämällä tarjoamatta turvaa venäläisille sateenkaari-ihmisille tämä järjestelmä kantaa vastuun niistä väkivaltaisista seurauksista, joita kielteiset turvapaikkapäätökset aiheuttavat.

Sateenkaari-ihmisten tilanne Venäjällä

Venäjän kansalaisten kielteiset asenteet sateenkaari-ihmisiä kohtaan ovat lisääntyneet 2010- ja 2020-luvuilla.

Venäjän kansalaisten uskomusten mukaan sateenkaari-ihmisten kohtaaminen, heidän näkemisensä televisiossa tai heistä lukeminen kirjoista on kuin altistuminen vaarallista veriteitse tarttuvaa tautia sairastavan ihmisen verelle tai koronapositiivisen yskälle. Monet venäläiset ajattelevat, että queer-identiteetit, kuten homoseksuaalisuus ja transsukupuolisuus, kuuluvat samaan kategoriaan kuin ”pedofilia”. He uskovat, että nämä voivat ”tarttua” ihmisestä toiseen tai kun ihminen, erityisesti lapsi, näkee esimerkiksi sateenkaarilipun tai kaksi miestä kävelemässä käsi kädessä. Tällaiset näkemykset ovat Venäjän viranomaisten muovaamia, ja niiden juuret ulottuvat Eurooppaan ajalta, jolloin Pietari Suuri vuonna 1716 ja myöhemmin Nikolai I päättivät ”sivistää” venäläistä yhteiskuntaa ja toivat tuon ajan Euroopasta mukanaan homofobian (Healey, 2005; Duberman ym., 1989).

Sosiologi Alexandra Novitskaya kirjoittaa tutkimuksessaan (2023), että sateenkaarivastaiset lait yleistyivät post-sovjetissa maissa Neuvostoliiton romahdettua. Neuvostoliiton jälkeisten maiden hallinnot tai suuri yleisö kokivat ahdistusta lännen vaikutusvallasta (esimerkiksi demokraattisten ajatusten edistämisestä) tai yhteiskunnallisesta murroksesta, jossa syntyvyys laskee ja väestön ikääntyminen kiihtyy.

Venäjän viranomaiset ovat yrittäneet aktiivisesti rajoittaa ja kriminalisoida sateenkaari-ihmisten näkymisen julkisessa tilassa jo vuodesta 2013 lähtien, jolloin he esittelivät uuden lain, joka kielsi ”HLBT-propagandan” alaikäisten keskuudessa. Tämä käytännössä kriminalisoi kaikki sateenkaari-ihmisten yritykset vaatia julkisesti oikeuksiaan.

Vuonna 2022, Ukrainaan hyökkäämisen yhteydessä, Venäjän hallitus kielsi sateenkaariteemojen käsittelemisen julkisuudessa positiiviseen tai neutraaliin sävyyn, ja ainoastaan negatiivinen ja tuomitseva narratiivi sallittiin lailla. Tämä käytännössä sulki sateenkaari-ihmiset pois yhteiskunnallisesta osallistumisesta Venäjällä (Human Rights Watch, 2022; Kosilkin & Kochekovsky, 2024).

Kesällä 2023 Venäjän viranomaiset kielsivät transsukupuolisilta henkilöiltä sukupuolen korjaamisen ja siten myös hormonaalisen hoidon tai psykologisen tuen (Amnesty International, 2023).

Syksyllä 2023 Venäjän korkein oikeus luokitteli ”kansainvälisen HLBT-liikkeen” äärijärjestöksi. Tämä tapahtui, koska viranomaiset näkivät HLBTQ+-oikeuksien ihanteet ”Venäjän perinteisten arvojen” vastaisina. Korkein oikeus selitti, että ”liikkeellä” on ”luonnostaan tuhoisa ideologinen vaikutusmekanismi”, joka johtaa yhteiskunnan itsetuhoon, heikentää perhesiteitä, vahingoittaa moraalista terveyttä ja edistää ajatuksia, jotka merkitsevät ihmisarvon ja ihmishengen arvon kieltämistä (OVD-Info, 2025; Kosilkin & Kochekovsky, 2024).

Tämä muutos on juuri se, mistä Alekseikin mainitsi:

”Venäjällä meidät on rinnastettu äärijärjestöihin, ja avoimesta osallistumisesta sateenkaariyhteisön toimintaan meitä kaikkia uhkaavat rikossyytteet.”

Ihmisoikeusjärjestöt, kuten Human Rights Watch (2024), yhtyvät Aleksein näkemykseen:

”Venäjän rikoslain mukaan henkilö, joka todetaan syylliseksi äärijärjestön tunnusten esittämiseen, voi saada ensimmäisestä rikkomuksesta jopa 15 päivää vankeutta ja toistuvasta rikkomuksesta jopa neljä vuotta vankeutta. Äärijärjestön toimintaan osallistumisesta tai sen rahoittamisesta voidaan tuomita jopa 12 vuoden vankeusrangaistukseen.” – Human Rights Watch (2024)

Ihmisoikeusjärjestöt, kuten Human Rights Watch (2024), yhtyvät Aleksein näkemykseen: OVD-Info (2025) huomauttaa, ettei oikeuden päätöksessä selitetä, mitä tarkalleen ottaen pitäisi pitää ”kansainvälisenä HLBT-liikkeenä”. Tästä syystä poliisit Venäjällä päättävät itse, kenet pidätetään ja mistä syystä. Ei ole olemassa yhteistä käsitystä siitä, minkä logiikan mukaan venäläiset poliisit toimivat. Väkivallan uhka on ennakoimaton. Lisäksi poliisi on alkanut pitää epävirallisia listoja Venäjän sateenkaari-ihmisistä, ja Meduza-uutistoimiston (2025) tuore tutkinta osoitti, että sateenkaari-ihmisten rekisteröinnistä on tullut valtiollinen ohjeistus, jonka tarkoitusta ei vielä tunneta.

Äärijärjestösyytöstä käytettiin matkatoimiston omistajaa Andrei Kotovia vastaan vuonna 2023 (Human Rights Watch, 2025). Vaikka hän ei ollut varsinainen sateenkaariaktivisti, pelkästään sateenkaari-ihmiseksi identifioituminen riitti lain soveltamiseen, pidättämiseen ja vankeuteen. Koska sateenkaari-ihmiset nähdään moraalisesti muita huonompina, Kotovin nöyryyttävä kohtelu vankilassa johti lopulta hänen kuolemaansa.

Sosiologi Alexandra Novitskaya osoitti tutkimuksessaan (2023), että tällaiset sateenkaarivastaiset lait ja media tekevät sateenkaari-ihmisistä Venäjällä näkyviä muille – eivät kuitenkaan samalla tavalla kuin länsimaisissa demokratioissa, joissa he tulevat näkyviksi ihmisinä, jotka taistelevat oikeuksiensa ja tasa-arvonsa puolesta, vaan pikemminkin vaarallisina ja moraalisesti epäonnistuneina henkilöinä, joiden kohdalla on oltava jatkuvasti varuillaan. Jopa ne, jotka haluaisivat tulla nähdyksi aivan tavallisina ihmisinä, joilla on samaa sukupuolta oleva puoliso tai kumppani, tai jotka ovat jossain elämänsä vaiheessa korjanneet sukupuolensa, pakotetaan olemaan jatkuvan huomion, epäilyjen ja muiden taholta tulevien uhkausten keskipisteenä.

Tämä altistaa sateenkaari-ihmiset jatkuvalle väkivallan uhalle muiden taholta. Sateenkaarivastaiset lait ikään kuin viestivät queerfobisille ihmisille, että valtio on heidän puolellaan:

”Koskaan ei tiedä, mistä uhka voi tulla – sukulaisilta, jotka ajavat ’perinteisiä arvoja’, poliiseilta, jotka valvovat barbaarisia lakeja, tai naapureilta, jotka viranomaiset ovat opettaneet pelkäämään ja vihaamaan kaikkea erilaista – oli kyse sitten jonkun ajatuksista, ulkonäöstä tai elämäntavasta.” – Andrei

Arvaamattomuus oli keskeinen piirre Andrein ja Aleksein tarinassa; heidän naapurinsa kuulivat heidän kritisoivan Venäjän hallintoa Ukrainan hyökkäyksestä ja kiinnittivät huomiota siihen, että Andrey ja Alexey asuivat samassa asunnossa. Tämä johti naapureiden esittämiin uhkauksiin, minkä vuoksi pariskunta pakeni maasta.

Tällaisen julkisen ja valtiollisen huomion kohteena oleminen luo tunteen siitä, että sateenkaarivastaisuus on kaikkialla ja uhka ”leijuu ylläsi” jatkuvasti. Eräs Alexandra Novitskayan haastattelemista henkilöistä, venäläinen lesbonainen Anya, kertoi, että ”hänen elämänsä ennen maastamuuttoa oli täynnä pelkkää homofobiaa, transfobiaa ja kaikkia muita fobioita.” Tämä kuvaa hyvin sitä, kuinka queerfobia on kaikkialla ja kaiken aikaa läsnä sateenkaari-ihmisten elämässä Venäjällä. Novitskaya lisää, että ”oli selvää, että entisen Neuvostoliiton alueella 2010-luvulla sateenkaariyhteisöjä kohdannut ’alueellinen vihan ilmapiiri’ rajoitti merkittävästi neuvostoliiton jälkeisten sateenkari-ihmisten mahdollisuuksia ’elämisen arvoiseen elämään’” (Novitskaya, 2023).

Unsplash/ Arctic Qu

On tärkeää huomata, ettei edes kaapissa eläminen tarkoita, etteikö sateenkaari-henkilö voisi kohdata uhkia tulevaisuudessa, kuten Aleksein ja Andrein tarina osoittaa. Koska tällainen väkivalta on arvaamatonta ja kohdistuu sateenkaari-ihmisiin sosiaalisena ryhmänä, jokainen sateenkaari-henkilö on vaarassa.

Jopa ne, joiden pitäisi ammattinsa puolesta suojella väkivallalta – kuten poliisit – voivat syyllistyä väkivaltaisiin tekoihin sateenkaari-ihmisiä kohtaan Venäjällä.

Vuonna 2016 Aleksandr Sidorov (Rossiyskaya LGBT-set’, 2017) järjesti yksittäisen mielenosoituksen Mahatškalassa iskulauseella ”Homojen vihaaminen on epätieteellinen harha”. Hetken kuluttua joukko naamioituneita nuoria miehiä lähestyi häntä ja alkoi pahoinpidellä häntä. Paikalle sattuneet poliisit huomasivat tilanteen ja lähestyivät nuoria miehiä. Sen sijaan, että he olisivat pidättäneet heidät, he alkoivat vain keskustella heidän kanssaan. Aktivisti vietiin poliisiasemalle, jossa hänen tekemänsä rikosilmoitus hylättiin ja poliisit uhkasivat nostaa häntä itseään vastaan syytteen. Osa poliiseista sanoi, että he olisivat toimineet täsmälleen samoin kuin väkivallantekijät ja että Aleksandrin kaltaiset ihmiset pitäisi polttaa.

Samana vuonna Samaran poliisi pysäytti Mišan ja Olegin (Samarskoye obshchestvennoye LGBT-dvizheniye “Avers”, 2018) alkoholin nauttimisesta kadulla yöaikaan. Vietyään miehet poliisiasemalle poliisit tarkastivat heidän reppunsa ja löysivät kondomeja. He vaativat miehiä avaamaan puhelimiensa lukituksen ja alkoivat tarkastaa niiden sisältöä. He huomasivat seksuaalista sisältöä, joka osoitti Mišan ja Olegin olevan parisuhteessa. Poliisit solvasivat miehiä ”pedofiileiksi”. Poliisit alkoivat hakata miehiä etälamauttimella, yrittivät kuvata videota, jossa Oleg tunnustaisi olevansa ”pedofiili”, ja uhkasivat julkaista sen internetissä sekä paljastaa heidän henkilöllisyytensä. Yksi poliiseista sanoi avoimesti tappavansa Olegin ja kaatavansa tämän päälle kiehuvaa vettä vedenkeittimestä. Paikalle kutsuttiin kaksi ylikonstaapelia, ja heidän saavuttuaan toinen alkoi kertoa, kuinka ilolla hän hakkaisi Olegia, kun taas toinen pohti, olisiko parempi murskata Olegin rintakehä. Pidätys kesti yhteensä noin 11 tuntia, joiden aikana heille ei tarjottu ruokaa. Yksi ylikonstaapeleista päästi Olegin kotiin, mutta sanoi tämän saavan odottaa rikostutkintaa. Mišan kohtalosta ei ole tarkempia tietoja.

Paetakseen väkivaltaa tai sen uhkaa sateenkaari-ihmiset hakevat turvapaikkaa ulkomailta. Suomessa valtion taholta tuleva väkivallan uhka ei kuitenkaan katoa.

Miksi suomalainen byrokratia on väkivaltaista?

Yksi syy byrokraattisen väkivallan ilmenemiseen on se, että Suomen viranomaiset, kuten Migri, yksinkertaistavat Venäjän sateenkaari-ihmisten tilannetta. Sen sijaan, että Migrin päätöksentekijät näkisivät Venäjän sateenkaari-ihmisten tilanteen muuttuvana, he pitävät sitä staattisena.

Viimeisten kolmen vuoden aikana Venäjällä on säädetty useita sateenkaari-ihmisiin vaikuttavia lakeja, mutta Migri ei huomioi näitä lakeja päätöksissään. Virasto arvioi sateenkaari-ihmisten turvallisuutta ikään kuin uusia lakeja ei olisi olemassa ja ikään kuin Venäjän sateenkaari-ihmisiä ei luokiteltaisi ekstremisteiksi.

”Sateenkaariaktivisteina meidät voidaan tuomita Venäjällä jopa 12 vuodeksi vankeuteen. Maahanmuuttovirasto tekee päätökset turvapaikkahakemuksista perustuen tietoihinsa hakijoiden kotimaista. Heidän tietonsa Venäjästä ovat kuitenkin vanhentuneita ja riittämättömiä. He eivät pidä sateenkaari-vastaisia lakeja, ihmisoikeusloukkauksia tai korkeaa väkivallan tasoa sateenkariyksilöitä kohtaan vakavina riskeinä.” – Anna Iliukovitš-Strakovskajan ja Victorija Tsvetkovan vetoomus

”[Ekstremismi]laki ei ollut mukana Migrin päätöksessä, koska se hyväksyttiin myöhemmin. Oikeus mainitsi sen, mutta se oli enemmänkin sellaista: ’Joo, onhan tuollainen laki olemassa’, ja se oli siinä.” – Marija

Kuten tässä olemme osoittaneet, sekä ennen sateenkaariliikkeen luokittelemista ekstremismiksi että sen jälkeen on ollut näyttöä siitä, etteivät edes poliisit todellisuudessa suojelleet sateenkaari-ihmisiä väkivallalta ja joskus jopa syyllistyivät itse väkivaltaisiin tekoihin. Tämä loi paljon pelkoa ja epäluottamusta venäläisten sateenkari-ihmisten keskuudessa. Vuonna 2023 juuri valtiohallinto kriminalisoi sateenkaari-ihmiset. Silti Migri sivuuttaa tämänkin antaen neuvoja ja selityksiä, joita kielteisen päätöksen saanut Marija kutsui ”absurdeiksi”:

”Migrillä ei ole todellista ymmärrystä sateenkari-ihmisten tilanteesta Venäjällä, ja se tukeutuu vanhentuneeseen tietoon. Lähes jokainen heidän käyttämänsä argumentti oli absurdi!”

”Kotimaastasi saatujen tietojen perusteella sateenkaaristatuksen omaaminen voi vaikeuttaa virallisen avun saamista, mutta seksuaalivähemmistöön kuuluminen itsessään ei tarkoita, etteikö henkilö voisi saada virallista suojelua. Maahanmuuttovirasto uskoo, että voit silti odottaa saavasi apua maasi viranomaisilta.” – Aleksei

Toinen syy liittyy antropologi Mariam Ticktinin tutkimukseen. Teoksessaan Casualties of Care (2011) Ticktin kuvasi, kuinka hyvinvointivaltioissa ajatus avun antamisesta tarvitseville muuttuu ”sovinistiseksi”. Sen sijaan, että viranomaiset arvioisivat niitä olosuhteita, joissa ihmiset tarvitsevat apua, ja auttaisivat heitä sen perusteella, byrokratia luo yhä tiukempia kriteereitä sille, ”sopivatko” hakijan kokemukset määritelmään, ja erottelee ne, jotka ”ansaitsevat” apua, niistä, jotka eivät sitä tee.

Byrokratian virkamiehet käyttävät turvapaikanhakijan kriteereitä luodessaan tiettyjä ”ideaalikuvia” siitä, mitä turvapaikanhakijana oleminen tarkoittaa. Usein tällainen ihannekuva sisältää ”merkkejä” äärimmäisestä kärsimyksestä. Tällaisesta kuvasta puuttuvat kuitenkin ne kontekstit ja tilanteet, joista ihmiset yrittävät paeta (esimerkiksi lait, joiden perusteella ihminen voidaan pidättää ja heittää vankilaan, tai yleinen ilmapiiri, joka kannustaa väkivaltaan tiettyä ihmisryhmää kohtaan), sillä byrokratia ei ensisijaisesti arvioi tällaisia asioita. Tämän turvapaikanhakijan ihannekuvan mukaan vaaraa pakenevalla ihmisellä tulisi olla fyysisiä tai psyykkisiä traumoja, hänet tulisi olla raiskattu tai myyty, tai joidenkin hänen sukulaistensa tulisi olla murhattuja – vasta tällaisissa tapauksissa Migrin kaltaiset virastot päättävät, että henkilö ”ansaitsee” turvaa.

Jos turvapaikanhakijan elämänkokemukset eivät oikein mahdu tällaiseen ihannekuvaan, Migri päättää mitä todennäköisimmin, ettei kyseinen hakija ”ansaitse” turvapaikkaa – vaikka se tarkoittaisi maastakarkotusta maahan, jossa henkilö voidaan myöhemmin murhata tai vahingoittaa.

Jos joku ei täytä kriteereitä, Migri yksinkertaisesti lähettää turvaa etsivät ihmiset takaisin vaarallisiin paikkoihin. Näin Migristä ja muista byrokraattisista rakenteista tulee muiden valtioiden harjoittaman väkivallan avustajia niitä kohtaan, jotka pakenevat vaaraa.

Andrey, joka sai aviomiehensä Alexeyn kanssa kielteisen päätöksen Migriltä, kirjoitti: ”Sateenkaari-piirre – oli kyse sitten biseksuaalisuudesta tai homoseksuaalisuudesta – on ihmiselle yhtä perustavanlaatuinen asia kuin heteroseksuaalisuus. Se, ettei saa olla oma itsensä, ettei saa olla homo, on kuin lakkaisi olemasta ihminen. Se ei ole elämää; se on pelkkää selviytymistä. Ja sen peitteleminen tarkoittaa elämistä jatkuvan paljastumisen pelon alla.” Andrey tarkoitti, että kun valtio asettaa sateenkaari-ihmisille kriminalisoivia ja sortavia lakeja, on mahdotonta elää ihmisarvoisesti ja turvallisesti.

Migri ei kuitenkaan tunnusta ihmisiä, jotka joutuvat piilottelemaan itseään ja elämään pelossa, henkilöiksi, jotka ”ansaitsevat” turvaa Suomesta:

”On laitonta tunnustaa suhteemme julkisesti.” He vastasivat: ”Seksuaalinen suuntautuminen ei ole niin tärkeää.” – Anna Iliukovitš-Strakovskajan ja Viktorija Tsvetkovan vetoomus

Se, että on elänyt tällaisissa olosuhteissa useiden vuosien ajan, on toinen seikka, joka ei sovi turvapaikanhakijan ihannekuvaan. Migrin näkökulmasta henkilö, joka on kohdannut vaaraa ja paennut maasta nopeasti, ”ansaitsee” turvapaikan, kun taas ne, jotka ovat eläneet vuosia olosuhteissa, jotka eivät salli täysipainoista ihmisyyttä, eivät ansaitse:

”Viranomaiset myönsivät vainon ja uhkien tosiasiat, mutta pitivät niitä riittämättömän järjestelmällisinä turvapaikan myöntämiseksi. Olimme toivoneet, että Venäjän nykyinen tilanne – LGBTQIA+-ihmisten täydellinen oikeudettomuus ja rikossyytteiden uhka – otettaisiin huomioon, mutta niin ei käynyt. … Suomen viranomaiset pitivät uhkia riittämättömän vakavina ja sanoivat käytännössä: ’Olette selviytyneet näissä olosuhteissa näin monta vuotta – pärjäätte vielä vähän aikaa.’ Lisäksi Maahanmuuttovirasto väittää, että voisimme hakea suojelua Venäjän viranomaisilta tulevaisuudessa.” – Aleksei

”Esimerkiksi: ’Kyllä, myönnämme, että olette kärsineet, mutta se ei ollut riittävää tai järjestelmällistä.’ Ja se herättää kysymyksen – mikä on riittävää? Pitäisikö meidän jatkuvasti saattaa itsemme ja kumppanimme vaaraan vain todistaaksemme sen? Tai toinen esimerkki: ’Olette osoittaneet kykynne elää ja olla parisuhteessa Venäjällä.’ Ja se oli siinä – ei selitystä, vain toteamus. Kysyimme itseltämme jatkuvasti: Mitä tuo edes tarkoittaa? Mitä he yrittävät sanoa? Kyllä, me asuimme siellä. Kyllä, se oli vaikeaa. Selviydyimme miten pystyimme, välillä murruimme. Tietenkin kaikki tämä vaikutti elämänlaatuumme, suhteisiimme ja jätti pysyviä jälkiä mielenterveyteemme.” – Marija

Tutkijat Jaana Palander ja Saara Pellander osoittivat tutkimuksessaan (2021) vielä yhden syyn byrokraattisen väkivallan ilmenemiseen.

2000-luvulla, ja erityisesti vuoden 2011 heinäkuun tapahtumien jälkeen Yhdysvalloissa, monien maiden hallitukset, Suomi mukaan lukien, alkoivat asteittain nähdä siirtolaiset uhkana kansalliselle turvallisuudelle. Ajatukset siitä, että siirtolaiset voisivat heikentää yhteiskunnan turvallisuutta, saivat viranomaiset tiukentamaan maahanmuuttolakeja ja vaikeuttamaan maahan muuttoa. Suomessa tämä tarkoitti, että hallitus alkoi olla kiinnostuneempi yhteiskunnan suojelemisesta kuvitellulta vaaralta kuin Suomeen tulevien ihmisten perusoikeuksista. Suomi, kuten eivät monet muutkaan valtiot 2000- ja 2010-luvulla, ei todellisuudessa selittänyt, miten tiukat maahanmuuttosäännöt vähentäisivät vaaratilanteita tai minkälaisesta täsmällisestä uhasta ne tarkalleen ottaen pelkäsivät.

Hallituksen virkamiehet alkoivat muuttaa ulkomaalaislakia (joka sisältää maahanmuuttosäädökset) sekä tapaa, jolla byrokratia käsittelee turvapaikkahakemuksia ja karkotuksia. Virkamiehet perustelivat näitä toimia jatkuvasti ”kansallisella turvallisuudella”. Tämän seurauksena Migri ja muut maahanmuuttovirastot monissa muissakin maissa alkoivat toimia pikemminkin sulkeakseen ihmisiä ulkopuolelle kuin suojellakseen vaaraa pakenevia; ne päästivät sisään vain osan hakijoista ja sulkivat pois monet muut, jotka leimattiin ”potentiaalisesti vaarallisiksi”.

Suomen maahanmuuttohallinnon byrokraattiset elimet eivät ole neutraaleja tai objektiivisia. Ne harjoittavat byrokraattista väkivaltaa kansallisen turvallisuuden ja ”ansaitsevuuden” käsitteiden vuoksi, jotka ohjaavat niiden toimintatapoja. Nämä ajatukset tekevät Migristä ja muista byrokraattisista rakenteista osallisia siihen väkivaltaan, jota Venäjän valtio kohdistaa sateenkaariturvapaikanhakijoihin.

Migrin aiheuttamat psyykkiset haitat

Turvapaikkapäätökset ja tavat, joilla byrokraattiset elimet ne tekevät, ovat vahingollisia paitsi mahdollisten tulevaisuuden seurausten vuoksi, myös siksi, että ne vaikuttavat siihen, miten Venäjältä saapuvat sateenkaariturvapaikanhakijat tuntevat ja elävät Suomessa.

”Olimme järkyttyneitä hylkäävästä päätöksestä, mutta kun olimme kääntäneet päätöksen kokonaan ja lukeneet Migrin perustelut, olimme murtuneita. <…> Migrin hylkäävän päätöksen jälkeen yritimme pysyä kasassa parhaamme mukaan. Totta kai olimme ahdistuneita tulevaisuudesta – mitä jos oikeuskin hylkää valituksemme? Mitä tekisimme silloin? <…> Kun saavuimme ensimmäisen kerran, minulla oli jatkuvasti painajaisia siitä, että päätyisin takaisin kotimaahani. Vuotta myöhemmin minulle kehittyi unettomuus, vaikka se menikin ohi kolmessa neljässä kuukaudessa. <…> Mutta tilanne muuttui paljon huonommaksi, kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi valituksemme. Olimme kauhuissamme – miksi meidät oli hylätty taas? Miksi näimme samat argumentit kuin Migrin päätöksessä? Jotkut osat oikeuden vastauksesta eivät käyneet lainkaan järkeen. <…> Noin kuukauden ajan onnistuimme pysymään suhteellisen hyvinä, mutta syyskuuhun mennessä vointimme alkoi heiketä merkittävästi. <…> Juuri nyt vaimoni kamppailee vakavan ahdistuksen kanssa, mikä ilmenee myös fyysisesti. Hänellä on alkanut olla itsetuhoisia ajatuksia, ja hän viettää suurimman osan ajastaan lukemalla kirjoja. Kuten hän sanoi: ’Yritän paeta todellisuutta – muuten siitä tulee sietämätöntä.’” – Marija

Oikeudenmukaisuudesta välinpitämättömyyteen ja takaisin?

Aleksei, Andrei, Marija ja tämän vaimo luottivat kaikki Migrin byrokratiaan siinä toivossa, että se antaisi heidän elää turvallisesti. Lisäksi viranomaiset sanoivat heille, että heidän tulisi luottaa viranomaisiin. Aluksi he uskoivat heitä.

”Vastaanottokeskuksessamme meiltä evättiin lakimies sillä perustelulla, että meidän tulisi luottaa byrokratiaan.” – Aleksei

Tämä kuitenkin muuttui, kun Aleksei, Andrei, Marija ja tämän vaimo alkoivat kohdata sen, miten turvapaikkabyrokratia todellisuudessa toimii.

”Kielteinen päätös järkytti epäilemättä uskoamme oikeudenmukaisuuteen.” – Aleksei

Borderlinesilla keskustelimme Aleksein, Andrein ja Marijan kanssa, ja he ilmaisivat toiveensa esiintyä omilla nimillään julkaisussamme. Konsultoimme sen jälkeen turvapaikkaoikeuden asiantuntijaa mahdollisista kielteisistä vaikutuksista heidän Migri-päätöksiinsä, sillä heidän oikeusprosessinsa olivat kesken. Varoitimme heitä myös siitä, että tarinoiden ja kokemusten julkaiseminen omilla nimillä voi todellisuudessa lisätä riskiä siitä, että Venäjän viranomaiset nostavat syytteen jotakuta heistä vastaan (Passoja, 2025), tai että Migri saattaa tulkita heidän aktivisminsa tavaksi ”ansaita” turvapaikka vasta Suomeen saapumisen ja kielteisen päätöksen jälkeen. Sekä Suomen että Venäjän tilanteen muutokset ovat uusia.

Silti, tietäen kaikki riskit ja kohdattuaan epäoikeudenmukaisuutta, Aleksei, Andrei ja Marija kertoivat meille toistuvasti haluavansa tulla kuulluiksi, koska he haluavat taistella epäoikeudenmukaisuutta vastaan – jopa oman turvallisuutensa kustannuksella.

Koska he halusivat toimia näin, Borderlines päätti jakaa heidän tarinansa julkisesti – olemme myös hämmästyneitä heidän valtavasta rohkeudestaan ja syvästä oikeudenmukaisuuden kaipuustaan.

Tilanteen sietämättömyyden yhdistäminä Aleksei, Andrei, Marija ja muut venäläiset sateenkaariturvapaikanhakijat löytävät toisensa, tarjoavat tukea ja nostavat äänensä vaatiakseen muutosta.

”[M]e yritämme taistella jokaisen meistä puolesta. <…> [M]e myös tuemme toisiamme, mikä on erittäin tärkeää, sillä tästä tilanteesta on mahdotonta selviytyä yksin. [M]e <…> jatkamme taistelua oikeuksiemme puolesta, mukaan lukien oikeutta tulla kuulluksi. <…> [Ä]lkää luottako sokeasti byrokratiaan, vaatikaa lakimiestä ennen puhuttelua, älkää pysykö hiljaa, älkääkä hyväksykö epäoikeudenmukaisuutta. Olkaa henkisesti valmistautuneita pitkään kamppailuun elämänne ja turvallisuutenne oikeudesta.” – Aleksei

Ihmiset, joita heidän kansalaisuusmaansa uhkaa, joutuvat usein muuttamaan muihin maihin, jotka toiveista huolimatta eivät aina tarjoa turvaa. Tässä tilanteessa turvapaikanhakijat vaativat, että turvallisuus on jotakin, joka kuuluu ihmiselle riippumatta siitä, missä valtiossa hän on – mikä on itsessään kosmopoliittinen ajatus. Toisin sanoen se on ajatus siitä, että maailman tulisi taata ihmiselle turva yksinkertaisesti siksi, että hän on ihminen. Tällaiset kosmopoliittiset ajatukset eivät ole vain abstrakteja pohdintoja, vaan jotakin sellaista, minkä valtiot päättivät hyväksyä ratifioidessaan pakolaisoikeutta koskevan yleissopimuksen (vuoden 1951 yleissopimus pakolaisten oikeudellisesta asemasta) (Näre, 2020).

”YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan vuoden 1951 Geneven yleissopimuksen perusperiaate on palautuskielto (non-refoulement), jonka mukaan pakolaista ei saa palauttaa maahan, jossa hän kohtaa vakavia uhkia elämälleen tai vapaudelleen. <…> Vaadimme, että Maahanmuuttovirasto päivittää Venäjää koskevat tietonsa ja tunnustaa sen vaaralliseksi maaksi sateenkaarihenkilöille…. Vetoomus: Kehotamme teitä kunnioittavasti päivittämään ja ylläpitämään ajantasaista tietoa sateenkaarihenkilöiden ahdingosta Venäjällä tietoon perustuvien päätösten varmistamiseksi.” – Anna Iliukovitš-Strakovskajan ja Victoria Tsvetkovan vetoomus

Aleksei vaatii myös, että Migrin on harkittava Venäjän tilanne uudelleen:

”Viranomaisten tulisi päivittää tiedot lähtömaasta ja tehdä päätökset todellisten olosuhteiden ja oikeuskäytännön perusteella.”

Vaikka turvapaikanhakijat – riippumatta myönteisestä tai kielteisestä päätöksestä – eivät ole Suomen kansalaisia, se ei tarkoita, etteivätkö he voisi vaatia muutoksia Suomen valtiolta. Ihmisoikeuksien kosmopolitismi vastustaa myös tätä ajattelua, ikään kuin sanoen Suomen viranomaisille: ”Teidän on annettava minulle turvaa ja päästettävä minut osaksi suomalaista yhteiskuntaa, koska olen ihminen.”

Lena Näre kirjoittaa tutkimuksessaan (2020), että turvapaikanhakijat vaativat Euroopan ihmisoikeussopimuksen takaamaa turvallisuutta tekemällä kamppailunsa ja kärsimyksensä näkyväksi muille. Tästä syystä Aleksei, Andrei ja Marija haluavat tulla kuulluiksi – vaikka se saattaakin tarkoittaa, että heidän turvallisuutensa on tämän jälkeen heikompi.

”Ystävämme auttoivat meitä ottamaan yhteyttä paikallisiin sateenkaarijärjestöihin, Setaan ja TEMAan. Tällä hetkellä nämä järjestöt valmistelevat meille yhteistä tukikirjettä ja nostavat aktiivisesti tietoisuutta venäläisten sateenkaariturvapaikanhakijoiden tilanteesta Suomen viranomaisten ja median keskuudessa. … Muiden omistautuneiden aktivistien kanssa perustimme Queer Asylum: Fi -projektin, jonka tavoitteena on tukea sateenkaariturvapaikanhakijoita Suomessa. Järjestämme mielenosoituksia, lähetämme kirjeitä kansanedustajille ja ministereille. Viime kesänä osallistuimme Helsinki Prideen, jossa yritimme eloisan esiintymisemme kautta tuoda Suomen asukkaiden ja maan viranomaisten tietoon niitä ongelmia ja uhkia, joita sateenkaari-ihmiset kohtaavat päivittäin Venäjällä.” – Aleksei

Analyysimme perusteella Borderlines vaatii, että:

1. Migrin on päivitettävä ”maatietonsa” sateenkaari-ihmisten turvattomuudesta Venäjällä ja hyväksyttävä, että kyseinen valtio on heille vaarallinen.
2. Migrin on taattava turvallisuus kaikille Venäjältä tuleville sateenkaari-turvapaikanhakijoille riippumatta siitä, ovatko he kohdanneet väkivaltaa Venäjällä ennen Suomeen tuloaan vai eivät.
3. Turvapaikan arviointikriteerien on perustuttava turvallisuuden tarpeen arviointiin, ei ”ansaitsevuuden” arvioimiseen Suomessa.

Lisäksi Borderlines tukee Anna Iliukovitš-Strakovskajan ja Victoria Tsvetkovan vetoomuksessa esitettyjä vaatimuksia sillä pienellä tarkennuksella, että mielestämme turvapaikka tulisi myöntää kaikille venäläisille sateenkaari-yksilöille, ei vain julkisesti sateenkaari-ihmisinä eläville tai aktivisteille.

Voit auttaa Venäjältä tulevia sateenkaari-turvapaikanhakijoita taistelemaan ihmisyytensä puolesta.

Aleksei:

”…levittämällä tietoa ongelmistamme, tukemalla sateenkaari-järjestöjä ja ajamalla maahanmuuttolakien uudistamista.”

Marija:

”Toinen tapa on lisätä tietoisuutta … – yksilöinä tai pienryhmissä – kiinnittämällä median huomiota venäläisten sateenkaariturvapaikanhakijoiden kamppailuihin.”

Kirjoittajan lisäys

Vuoteen 2026 mennessä Mariia ja hänen vaimonsa sekä Alexey ja Andrey ovat viimein saaneet turvapaikan Suomesta. Migri on julkaissut oman ohjeistuksensa koskien Venäjän sateenkaari-ihmisiä koskevaa ”maatietoa”. Siitä huolimatta Suomen turvapaikkapolitiikka on edelleen vahingollista Venäjältä ja muista maista tuleville sateenkaarisiirtolaisille, ja Queer Asylum: Fi jatkaa muutosten vaatimista.

Näin viittaat tähän artikkeliin (APA-tyyli):

Borderlines. (2026, 27. toukokuuta). Venäläiset sateenkaariturvapaikanhakijat ja Migri: naamioitu kuolemantuomio. https://borderlinesfi.blog/2026/05/27/venalaiset-sateenkaariturvapaikanhakijat-ja-migri-naamioitu-kuolemantuomio/ (Luettu: päivämääräsi)

Lähteet

• All Out (2024). Finland: stop ignoring the Geneva Convention. Available at: https://action.allout.org/en/m/e15a7534/?fbclid=PAZXh0bgNhZW0CMTEAAaYpb8zDQ_VUvkbKW9vnUdNcIUUpx6MsGcssOfq6z5ImGlEr1nhSPjWp3Ak_aem_JPYSrTCPw99ZGoUzNdK83A (Accessed: 17 March 2024)
• Amnesty International (2023). Russia: adoption of transphobic legislation – a horrendous blow to human rights. Available at: https://www.amnesty.org/en/latest/news/2023/07/russia-adoption-of-transphobic-legislation-a-horrendous-blow-to-human-rights/ (Accessed: 26 March 2024)
• Duberman, M. B., Vicinus, M., Chauncey, G. (1989). Hidden from History. New York: Dutton Books.
• Eldridge, E. R., & Reinke, A. J. (2018). Introduction: Ethnographic engagement with bureaucratic violence. Conflict and Society, 4(1), 1–5. https://doi.org/10.3167/arcs.2018.040108
• Healey, D. (2004). «Russia». An Encyclopedia of Gay, Lesbian, Bisexual, Transgender, and Queer Culture.
• Human Rights Watch (2022). Russia: Extended Gay Propaganda Progresses Toward Law. Available at: https://www.hrw.org/news/2022/11/25/russia-expanded-gay-propaganda-ban-progresses-toward-law (Accessed: 26 March 2024)
• Human Rights Watch (2024). Russia: First Convictions Under LGBT ‘Extremist’ Ruling. Available at: https://www.hrw.org/news/2024/02/15/russia-first-convictions-under-lgbt-extremist-ruling (Accessed: 17 March 2024)
• Human Rights Watch. (2025, June 30). Russia: Rising toll of LGBT ’extremism’ designation. https://www.hrw.org/news/2025/06/30/russia-rising-toll-of-lgbt-extremism-designation (Accessed: 17 March 2024)
• Kosilkin, S. & Kochekovskiy (2024) The rights of LGBT-people in war-time Russia. (Russian: Косилкин, С., Кочековский, А. (2024). Права ЛГБТ-людей в России военного времени. Берлин. Quarteera e. V. стр. 21)
• Levada center (2021). Russian citizens’ opinions on LGBTQ+ people (Russian: Левада-центр (2021). Отношение россиян к ЛГБТ-людям. https://www.levada.ru/2021/10/15/otnoshenie-rossiyan-k-lgbt-lyudyam/)
• Levada center (2024). Opinions on homosexuality, LGBTQ+ rights and “homosexualism propaganda” (Russian: Левада-центр (2024). Отношение к гомосексуальности, правам ЛГБТ-людей и ”пропаганде гомосексуализма”: октябрь 2024. https://www.levada.ru/2024/11/18/otnoshenie-rossiyan-k-gomoseksualnosti-oktyabr-2024/)
• Meduza (2025). We know you all now. (Russian: Медуза (2025). Мы теперь всех вас знаем.
• Available at:  https://meduza.io/feature/2025/01/27/my-teper-vseh-vas-znaem (Accessed: 29 March 2025)
• Näre, L. (2020). ‘Finland kills with a pen’ – asylum seekers’ protest against bureaucratic violence as politics of human rights. Citizenship Studies, 24(8), 979–993. https://doi.org/10.1080/13621025.2020.1769559
• OVD-Info (2025) “Distilled lawlessness: what we have understood during a year under the law about “LGBTQ extremism” (Russian: ОВД-Инфо (2025). «Дистиллированный произвол»: Что мы поняли за год существования нормы об «ЛГБТ-экстремизме». Available at: https://ovd.info/2025/01/16/lgbt-extremism-god (Accessed: 17 March 2024)
• Palander, Jaana; Pallander, Saara: Securitizing asylum seeking in speech and practice in Finland, VerfBlog, 2021/11/26, https://verfassungsblog.de/os2-finland/, DOI: 10.17176/20211126-220143-0.
• Passoja, A. (1.2.2025) ”The Putin regime has increased the persecution of Russians living abroad, a reality also experienced by Maksim Aliev from Kemi.” (Finnish: Putinin hallinto on lisännyt ulkomailla asuvien venäläisten vainoa, ja sen joutui kokemaan myös kemiläinen Maksim Aliev. Yle.) https://yle.fi/a/74-20140491 (Accessed: 2 March 2026)
• Rossiyskaya LGBT-set’. Monitoring of discrimination and violence on the basis of sexual orientation and gender identity in Russia during 2016-2017 (Russian: Российская ЛГБТ-сеть. Мониторинг дискриминации и насилия на основании сексуальной ориентации и гендерной идентичности в России в 2016-2017 гг. стр. 13)
• Samarskoye obshchestvennoye dvizheniye Avers (2018). The report on monitoring of human rights abuses and discrimination on the basis of sexual orientation and gender identity in the Samara region during 2017 (Russian: Самарское общественное ЛГБТ-движение ”Аверс” (2018). Отчёт о мониторинге нарушений прав человека и дискриминации по признакам сексуальной ориентации и гендерной идентичности за 2017 год в Самарской области. Самара. стр. 10-12)
• Ticktin, M. (2011). Casualties of Care: Immigration and the Politics of Humanitarianism in France (1st ed.). University of California Press. http://www.jstor.org/stable/10.1525/j.ctt1ppmv8
• Vyhod (2024). The situation around LGBTQ+ persons in Saint Petersburg and its surroundings (Russian: Выход (2024). Положение ЛГБТ*-подростков в Санкт-Петербурге и Ленобласти. СПб.: Выход. стр. 29-30)